Kirjoneule,  sukat

Uutta ja vanhaa

Täällä on neulottu taas muutamat sukat. Kohta kun syksyn sateet saapuvat taas oikein kunnolla ja kumisaappaat on mukava kiskaista jalkaan,niin täytyyhän sinne pujottaa myös kivat villasukat kaveriksi.
Tein yhdet kirjoneulesukat  Suuri Käsityö lehdestä otetun mallin mukaan. Ihan ohjeen pituisia en niistä tehnyt joten kuvioita vähän sommittelin sinne tänne. Tällaiset sain aikaiseksi.

Ohje: Suuri Käsityö 9/2013
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3.5
Koko: 40

 Nämä sukat olin unohtanut tehdä loppuun. Nämä oli aloitettu jo reilu vuosi sitten.
No nyt nämä puikoille ja valmista tuli.

Ohje: Novita 7 veljestä lehti
Lanka: 7 veljestä
Puikot: 3.5
Koko:39

Sitten oli vuorossa uuden opettelua.
halusin oppia neulomaan villasukat kärjestä varteen.
Katsoin ohjeita youtubesta ja onnistuin sitten tekemään Kerttu sukat ja olen tyytyväinen. Hieman oli mulla tuossa koossa miettimistä kun en oikein osannut arvioida, milloin pitäisi kantapää aloittaa. Liian isothan näistä tuli minulle, mutta kyllä näille varmasti käyttäjä löytyy 🙂
Ensi kerralla aloittelen kantapään hieman aikaisemmin, saan sitten villasukat omiin jalkoihin.

Ohje: Kerttu sukat varpaista varteen
Puikot:3.5
Koko 40

12 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *