• Kirjoneule,  Villapaita

    Vetur

    Vetur Heissan kaikille! Toivottavasti teidän kesä on mennyt ihanasti ja olette saaneet lomailla ja rentoutua <3 Meidän kesäloma on mennyt oikein ihanasti. Olen saanut viettää aikaa perheeni kanssa ja kävimme siskoni kanssa äidin luona Mikkelissä ja siellä suuntasin tietenkin Pirtinkehräämölle <3 siitä lisää seuraavassa postauksessa. Veljeni ja ätini kävi meillä kyläilemässä ja kaikkea kivaa on ehditty yhdessä tehdä, katsella ja kierrellä ympäriinsä. Kävin lasten kanssa päiväreissun iki ihanassa Suomenlinnassa ja aurinkoinen sää suosi meitä. Eväitä syötiin ja kierrettiin ihania tunneleita.  Oli minulla neuleet siellä mukana, mutta tällä kertaa ne kyllä jäi laukkuun odottamaan kotiin pääsyä. Kesällä olen kyllä ehtinyt myös neuloa ihan kivasti ja tämä Vetur villapaita on yksi valmistuneista…

  • Kirjoneule,  sukat

    Kesän sukkia

    Malli: Kevätsäteet by Merja Ojanperä Lanka: 7 veljestä Juhani Puikot:3.5mm Nämä ihastuttavat pitsisukat hurmasi minut heti kun ohjeen näin. Päätin, että nämä sukat neulon itselleni ja haluan jonkun ihanan pirteän värin, niinpä päädyin neulomaan vadelmapunaiset sukat ja näistä tuli niin ihanat <3 Malli: Äitienpäiväsukat 2019 By Niina Laitinen Lanka:7 veljestä Puikot:3.5mm Osallistuin tänä vuotena Niina Laitisen järjestämään Äitienpäiväsukat Kal:iin. Oli mukavaa neuloa yhteisneulontana näitä sukkia ja ihailla kanssa neulojien sukkia ja värejä <3 Nämä oli mukavaa neulottavaa ja äitini ilahtui kauniista sukista. Ensi vuonna olen taas varmasti mukana Äitienpäiväsukkien neulonnassa. Malli: varvassukat  Lanka: Adlibris socki Fine, väri unicorn rainbow Puikot: 2.5mm Nämä sukat neuloin työkaverilleni. Pitää kyllä myöntää, että en ole…

  • Family,  Kirjoneule,  sukat

    Tähtitaivassukat

    Taas on sukkalaatikkoon tulossa täytettä, sillä nyt valmistuivat Tähtitaivas sukat. Aikaisemmin olen jo yhdet tällaiset sukat tehnyt, ja silloin värinä oli punaiset ja nyt sitten vihreiden sukkien vuoro. Tykkään kovasti näistä sukista, noista palmikko resoreista ja kauniista kirjoneuleesta. Nämä sukat siis selkeästi jääkin minun käyttööni 🙂 Malli:Tähtitaivas sukat/ Novita Lanka: Novita Nalle sekä Lankamaailma Oona Puikot: 3 sekä 3.5 kirjoneuleeseen. Koko:39

  • Kirjoneule,  Villapaita

    Vintersol

    Sateista huomenta kaikille! Täällä herättiin ihanaan sateen ropinaan ja se on kyllä tervetullutta. Jospa tuo siitepöly vähän laskeutuisi/huuhtoutuisi pois, niin olisi hieman helpompi hengittää. Tämä sadepäivä tietää sitä, että neuleet nappaan käsiini ja kahvikupposen myös ja tänään jännään Suomen peliä 🙂 Mutta sitten siihen valmistuneeseen villapaitaan. Malli on Vintersol jonka on suunnitellut Jennifer Steingass. Olen ihastunut kyseisen suunnittelijan neuleisiin. Tämä on nyt kolmas paita jonka hänen malleilla neulon ja vielä teen lisää. Tämä oli oikein mukavaa neulottavaa, joskin minulla meni pitkään saada tämä valmiiksi. Olin aloittanut samaan aikaan monta projektia, ja neuloin näitä vuorotellen. Lankana tässä on Dropsin karisma. Ohjeesta poiketen en tehnyt kirjoneuletta hihansuihin enkä helmaan. Tälle paidalle tulee…

  • Kirjoneule,  Villapaita

    Arboreal

    Minun ihana neule on nyt valmis 🙂 Ja valmistuipa tämä ihan sopivaan aikaan, vaikkakin ajattelin, että tälle tulee käyttöä vasta syksyn kylmiin ilmoihin, mutta kun tämä kevät on niin viluinen, nii saanpas pukea tämän heti päälle. Malli on Arboreal ja suunnittelia Jennifer Steingass. Olen neulonut aikaisemmin hänen ohjeellaan Telja villapaidan ja pidin siitä kovasti. Tämä neule houkutteli kovasti, pelkistetyn kaunis neule jota koristavat ihanat lehdet. Tämä malli neulotaan ylhäältä alas. Lankana minulla oli Novitan Alpaca Wool. Malli:Arboreal by Jennifer Steingass Lanka: Novita Alpaca Wool

  • Kirjoneule,  sukat

    Väripläjäys

    Heissan kaikille 🙂 Minä lupailin tuossa aikaisemmin päivitellä blogia useammin ja voih, eipä se lupaus ole pitänyt. Taas huomasin, että kuukausi on kulunut edellisestä postauksesta. Tuonne instan puolelle olen kyllä saanut laitettua kuvia valmistuneista töistä. No nyt kyllä pistän tänne yhdet juuri valmistuneet sukat johon ihastuin täysin ja ihan siitä syystä, että näistä tuli ihanan värikkäät 😀 Mä rakastan värejä ja keltainen on yksi lemppari väreistä ja nämä on niin keväiset. Jämälanka laatikosta kaivelin 7 veljestä paksuisia lankakerien loppuja ja yhdistelin ne näin. Malli: Suuri Käsityö 9/2013 kirjoneulesukat Lanka: 7 veljestä ja muita saman vahvuisia langanloppuja Puikot: 3.5mm Taidanpa mennä taas kaivelemaan lankalaatikkoa ja ottamaan uudet sukat puikoille. Oikein ihanaa…

  • Kirjoneule,  Lapaset

    Kirjoneulelapaset

    Paljon olen nähnyt nyt neulottavan näitä kauniita Novitan  kirjoneulelapasia ja aivan ihastuttavia väriyhdistelmiä on ollut paljon. Siitä intoutuneena, minäkin tein yhdet oikein värikkäät lapaset ja yhdet hillitymmät. Nyt kun on vielä luvattu oikein kovia pakkasia alkuviikosta alkaen, niin hyvä olla lapasia valmiina. Turkoosi-luonnonvalkoiset on 7 veljestä Eero langalla neulottu. Kirjava-valkoiset ovat 7 veljestä synttärikakku ja 7 veljestä valkoinen. Ohje löytyy täältä: Novita kirjoneulelapaset Ohjeesta sen verran, että nuo koot ovat aika pieniä. Naisten koko menee meillä lapsille ja taas tuo miesten koon lapaset menee minulle itselleni.

  • Kirjoneule,  Lapaset

    Christmas Heart

    Nyt on neulottu paljon sukkia, joten seuraavaksi otin puikoille lapaset. Nämä lapaset neuloin itselleni. Tykkään paljon tästä mallista, kauniit ja niin sopivan kokoiset minun käteen. Tilasin itselleni muutaman lapaskirjan joten ehkäpä seuraavaksi onkin vuorossa lapasmaratooni 🙂 Malli:Christmas heart mittens Lanka: Lankamaailman Oona lanka Puikot:2.5 sekä 3.00

  • Kirjoneule,  sukat

    Adventtisukat 2

    Minä sitten ihastuin noihin Adventtisukkiin, joten pitihän vielä yhdet sellaiset neuloa. Tällä  kertaa väritys on sini-valkoinen. Vielä tekisi mieli neuloa yhdet tällaiset sukat jossa väritys olisi puna-valkoinen 🙂 Näihin sukkiiin lisäsin kärkeen muutaman kuvion lisää, kun tarvitsin pikkaisen pidemmät sukat. Malli: Adventtisukat by Sweet things Koko 39 Lanka:7 veljestä Puikot:3.5

  • Kirjoneule,  sukat

    Kesäloma ja neulontaa

    Heissan kaikille 🙂 Mitäs teille kuuluu? Minulla alkoi kesäloma heinäkuun alussa, sen huomasi kyllä, nimittäin ekalla lomaviikolla vettä satoi melkein joka päivä 😀 No se oli kyllä hyvä ihan sen vuoksi,että tosi kuivaa ja kuuma on ollut ja luonto ihan nuupahtaa jos ei saada vettä. No sateellahan on ihana neuloa, sadepisarat tippuu maahan ja se sateen tuoksu on niin ihanaa. Ensimmäisellä lomaviikolla ehdin neuloa pojalleni Riddarin, mutta siitä näette kuvat vasta kun saan poikani viikonloppuna kotiin ja napattua kuvat 🙂 Kävin siskon kanssa kuvaamassa valmistuneita töitä kauniissa puistossa. Tuolla puistossa viihtyy vaikka kuinka kauan. Kaunista luontoa tarjolla yllin kyllin ja ihanaa seuraa. Tällaiset sukat siis tein. Näitä Ranka-sukkia tein kahdet…